sunnuntai 14. elokuuta 2011

Päiväretki Seitsemiseen

Jo ajomatka Teiskon ja Muroleen kanavan kautta kansallispuistoalueelle oli nähtävyys. Parkkeerasimme automme Koveroon, josta teimme noin 7 kilometrin kierroksen Multiharjun ympäri, Haukilammen kautta takaisin perinnetilalle.

On aika noloa, ettei ole tullut aikaisemmin  tutustuttua näin lähellä olevaan, ainutlaatuiseen metsäluontoon. Maastomuodot, puusto ja kasvillisuus poikkeavat täysin siitä, mihin Hämeessä on totuttu. Erityisesti Multiharjun harjanteet, supat, notkot ja satulat ovat jotakin aivan ainutlaatuista Ehdottomasti tulemme tänne toistekin.

Esimerkki kauniista avosuosta



 Ikimetsää



Kumpuilevaa, hyväpohjaista maastoa

Reitti oli hyvässä kunnossa, mutta kartta olisi ollut tarpeeseen melko runsaan polkuverkoston takia. Suuntavaisto toimi kuitenkin riittävän hyvin opastamaan tiemme takaisin lähtöpaikkaan.


 Haukilammen rauhaa.

Viereiseltä suoniityltä muinoin korjattu heinä varastoitiin näissä aitoissa.





maanantai 25. heinäkuuta 2011

Suoseikkailu Siikanevalla

Luontoon.fi:
Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan ja eloisuuden samaan aikaan. Siikaneva onkin vaikuttava päiväretkikohde etenkin lumettomaan aikaan. Pääosin pitkostettu kierros esittelee alueen monipuolista luontoa ja maisemia. Laajat suokentät levittäytyvät kulkijan ympärille, kunnes aukeus vaihtuu välillä vanhan metsän saarekkeiden hämyiseen tunnelmaan.


Suoalueen ympäri kulkee opastettu, noin 11 km reitti, jolla vaihtelevat pitkospuilla päällystetyt suopätkät ja kallioiset metsäsaarekkeet. Puolijuoksulla ja välillä maisemia ihastellen reissuun kului aikaa noin 1.5 tuntia. Ilma oli heinäkuisen kuuma, mutta se ei haitannut avoimella suolla.

Reitin puolivälissä on kalliolla nuotiopaikka, jossa voi pystähtyä syömään eväitä ja ihailemaan maisemia.



tiistai 12. lokakuuta 2010

Karpalossa

Viime viikonloppuna kutsuin ystäviä mökille poimimaan karpaloita. Tämä laji ei ole kovin tuttu monellekaan, joten siinä oli vähän elämysretkeilyn tuntua, kun rämmimme suolla ja kyykimme punaisten aarteiden perässä. Meillä kävi hyvä tuuri säiden suhteen: oli aurinkoista ja lämmintä ja kaiken lisäksi pihaan lehahti viirupöllö, joka esitteli itseään eri puolilta melkein puoli tuntia.

Mitä karpaloista voi valmistaa? Karpalomehua (auttaa virtsatulehdukseen), karpalokiisseliä (ihanaa kermavaahdon kanssa), jäädytettyjä karpaloita kuuman kinuskikastikkeen kanssa, karpalo-valkosuklaakakkua (resepti)


Karpaloita oli erittäin runsaasti, joten pitkään ei tarvinnut kykkiä ennen kuin ämpärit olivat täynnä. Kokeilin myös karpalon poimintaa poimurilla ja sekin näytti toimivan hyvin.